Nauti puhumisesta, vaikka oma ääni hävettäisi!

Päivitetty: kesä 4

Häpeä - valtavan vahva sana. Kuinka moni uskaltaa käyttää tuota sanaa julkisesti? Ja vielä häpeään liitettynä oma ääni, joka on se. Jos häpeät ääntäsi, häpeät itseäsi?



Ääni on fysiologiaa. Ihmisääni syntyy äänihuulten värähdellessä toisiaan vasten ilmavirran kulkiessa uloshengityksellä äänihuulien läpi. Yksinkertaista.


Hengitys on ihmisen elinehto numero yksi. Jokainen osaa hengittää, mutta ei ole itsestäänselvää, että hengitys toimii tukien äänen vapaata kulkua. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tätä pystyy harjoittelemaan.


Ääni vahvistuu kehon onteloissa - pään, kasvojen, rintakehän alueella. Kroppaa voidaan kutsua kaikukopaksi tai mikrofoniksi, meillä kaikilla on se olemassa luonnostaan. Tämäkin on puhdasta fysiologiaa, ja ominaisuuksiamme emme voi muokata. Tai en ainakaan usko, että ihan jokainen ihminen lähtee laajentamaan nenäonteloitaan leikkauksilla.


Toiset osaavat käyttää sisäisiä mikrofonejaan luonnostaan tehokkaammin kuin toiset, taito on kuitenkin opittavissa.


Äänensävyt ovat jokaiselle yksilöllisiä ominaisuuksia, ja siitä syntyy tunnistettava, uniikki ääni. Sävyt syntyvät ääntöväylän, eli kurkunpään ja huulien välisen tilan, muodon muutoksista.


Ja tämäkin on silkkaa fysiologiaa, toki vaaditaan myös motoriikkaa, jotta tuota ääntöväylää pystyy muokkaamaan haluamallaan tavalla.


Kuten huomaat, ääni on fysiologiaa, äänenkäyttöä pystyy harjoittelemaan aika simppelistikin.


Miksi sitten oma ääni kuulostaa oudolta ja jopa niin kamalalta, että se tuottaa häpeän tunteita?



Muistan, kun tein tutkielmaani (joka vastaa pro gradua) Sibelius-Akatemian sävellyksen- ja musiikinteorian osastolle. Litteroin ryhmähaastattelua, jossa yhden puhujan kohdalla jäin ihmettelemään, kuka kumma tuossa puhui.

Haastateltavat olivat tulleet tutuiksi, sillä tein useampia haastatteluja heidän kanssaan, ja tiesin, miltä heidän äänensä kuulostivat.


Kelasin yhä uudelleen kohtaa edes takaisin, kunnes tajusin, että kommentin lausuja olin minä itse! Enkä tunnistanut omaa puheääntäni nauhoitteella.


Oma ääni kuulostaa pään sisältä kuunnellessa ihan erilaiselle kuin ulkopuolisin korvin kuultuna, tämän on todennut jokainen, joka on kuullut ääntään nauhoitettuna. Hyvin monelle oman äänen kuuleminen ulkopuolisin korvin saa aikaan järkytyksen - tuoltako minä kuulostan?!


Mitä, jos nauhoitteelta ääntäsi kuunnellessa et tietäisi puhujan olevan sinä itse?

Jospa oman äänen kuuleminen toisi ajatuksen "vau, mun äänihän kuulostaa ihan makealta!"

Näkökulma olisi ihan erilainen, mahdollisuudet kasvaisi ja rajoitteet vähenisi, eikö?



Kerronpa pienen tarinan itsestäni, sillä tuo kommentti edellä on oma oivallukseni kuullessani puheääneni haastattelunauhoitteelta. Ja tuo ajatus oli hyvin erilainen, mitä siihen asti olin ääneni hyvyydestä mielessäni kertonut.


Sisälläni asui pieni perfektionisti, asiat pitäisi tehdä hyvin ja olla mielellään vielä paras. Kun nuorena opiskelijana Sibelius-Akatemiaan päästyäni huomasin, etten ole paras, vaan ehkä juuri ja juuri keskitasoa, aloin hävetä.

Aloin hävetä sitä, etten pystynyt olemaan kuten ne vuosikurssini säveltäjänalut, jotka kuulivat ja näkivät saman tien musiikissa asioita, joiden havaitsemiseen itsellä meni kolme kertaa kauemmin.


Halusin olla hyvä, halusin olla parempi, ja kun en pystynyt siihen, päätin olla hyvä jossain muussa.


Laulaminen on aina ollut itselleni valtavan tärkeää, ja lauluopinnoissa koin valtavaa tyydytystä saadessani ilmaista itseäni. Mutta se lauluääni ei ollut sitä, mitä minä odotin ja halusin, ja esiintymiset oli ihan valtavaa taistelua tekniikan kanssa, vaikka muuten nautin esiintymisestä. Häpesin taas.


Häpesin, peitin itseäni häpeän alle, joskus vielä näytän. Omassa äänessä kuulin vain virheitä ja heikkouksia, en ollut riittävän hyvä.

Kunnes kuulin nauhoitteelta puheäänen, joka oli ihan erilainen, se oli mahtava, se oli kaunis! Se olin minä.


Tämä oli alkusysäys pitkälle prosessille, joka jatkuu edelleen, ja se on äänihäpeän karkoitus.



Mitä siis tapahtui? Olin horjuttanut käsityksiäni siitä, millainen ääneni on. Jouduin päästämään irti luomastani ajatusmallista, jossa ääneni oli riittämätön ja täynnä virheitä, koska se ei ollutkaan totta!


Mielemme ja ajatuksemme ovat suurimmat esteet onnistumiselle. Mietipä, millaisin ajatuksin ja sanoin itse mielessäsi puhut itsestäsi. Ovatko ne ajatukset totta? Vai oletko itse rakentanut ajatuksillasi itsellesi häkin, johon turvallisuuden tunteesta jäät, koska muuten kaikki tuttu romahtaisi altasi?


"Mun ääni on kamalan kuuloinen..." " Minua ei koskaan kuunnella..." "Olen sellainen ja tällainen..."


Vaikka tämä kuulostaa raadolliselta, taustalla on häpeä. Häpeä.

Kamala sana, joka riisuu paljaaksi, ja jättää yksin.


Pystyisitkö sinä päästää irti häpeästäsi? Mitä se vaatisi?

Minulta se vaati valtavasti aikaa, kunnes eksponentiaalikäyrä kääntyi nousuun.


Työstin ajatuksiani ja ääntäni, ja junnasin paikallani pitkään, mutta kun keräsin ympärilleni oikeita välineitä, tuloksia alkoi syntyä kiihtyvällä tahdilla. Ja vaikka en varmasti koskaan ole valmis äänihäpeäni kanssa, olen ystävä häpeäni kanssa.


Tiedä, mitä häpeä milloinkin kaipaa, ja päästä irti. Hoida, hyväksy ja helli äänihäpeää - vain silloin voit olla sinut itsesi kanssa, ja tulla kuulluksi aidolla ja vahvalla äänelläsi.


Haluaisitko sinäkin oppia luottamaan ääneesi? Voin auttaa, jos olet valmis päästämään irti ennakko-oletuksistasi ja muuttamaan ajatuksiasi omasta, ainutlaatuisesta äänestäsi.




#jenniruuth #äänihäpeä #puhuminen #ääni #fysiologia #ajatusmallit #häpeä #valmennus #äänivalmennus #mindfulness #laulunopettaja #valmentaja


0 katselukertaa

Liity LauluÄäniJoogan sähköpostilistalle, ja saat ennakkotietoja, etuja ja vinkkejä ensimmäisten joukossa suoraan sähköpostiisi!

Liittymisbonuksena saat viisi ilmaista vinkkiä kestävään äänenkäyttöön.

© 2020 Tmi Jenni Ruuth