Kaksi syytä, miksi ääni käheytyy ja väsyy (ja kolme vinkkiä selätää se)

Päivitetty: 2. marrask.


Tiedät varmaan fiiliksen, kun flunssaisena ääni tekee ihan omia temppuja, tai muuten vaan tuntuu vieraalta ja väsyneeltä.


Mitä sitten, kun käheä ääni jää päälle, se muuttuu normaaliksi olotilaksi?


Tietenkin siirrymme googlaamaan “ääni käheä” - ja eteen kilahtaa litania potilaan lääkärilehteä, terveyskirjastoa ja apteekin artikkelia, ja kauhukuvia jopa hirvittävästä syövästä, joka väijyy olan takana - etkä voi olla kiljahtamatta pelosta!



Vaikka äänen käheytymisen taustalla voi olla vakaviakin tauteja, useimmin kuitenkin on kyseessä toiminnalliset tai rakenteelliset haitat, jotka ovat korjattavissa omin konstein. (Toki lääkäriä kannattaa konsultoida aina, jos äänen käheytymiselle ei löydy varsinaista syytä, tai jos käheys on jatkuvaa äänilevosta huolimatta.)


Yleisimmin ääni käheytyy juuri ensin esittelemästäni syystä: flunssa.

Akuutit virustaudit vaikuttavat äänihuulien limakalvoon ihan samalla tavalla kuin muuallekin hengitysteiden limakalvoihin, ne turpoavat. Ja koska turvonneet äänihuulet eivät pääse toimimaan optimaalisesti, kuulemme äänen käheänä.


Jotkut saattavat varoa käheää ääntään ja voi olla halu kompensoida käheyttä hiljentämällä ääni lähes kuiskaukseksi, mutta tämä johtaa ojasta allikkoon.


Käheälle äänelle kuiskaus on tuplarasitus, sillä kuiskatessa äänihuulet eivät pääse värähtelemään koko mitaltaan, vaan kuiskaus tarkoittaa äänihuulille samaa kuin käheä ääni.

Ja silloin limakalvot alkavat suojella itseään tuottaen limaa - jonka äänenkäyttäjä tulkitsee häiriöksi, rykii ja yskii liman kurkusta pois, jatkaa käheällä/kuiskaavalla äänellä puhumista…


Oravanpyörä on valmis.

Nopein ja yksinkertaisin huoltokeino palauttaa käheä ääni toimintakuntoon flunssasta on olla hiljaa.

Ensimmäinen vinkki


Hyviä kotikonsteja ovat nielun ja äänihuulien kosteana pitäminen höyryhengittämällä, juomalla vettä riittävästi, nauttimalla kosteutta nielussa pitempään pitäviä mehukeittoja, tai erilaisin apuvälinein kuten vesipiipun avulla.


Mikäli flunssaisena käheällä äänellä täytyy puhua, puhu vain tarvittava määrä ja normaalilla volyymilla.



Entä, jos äänen käheys ei johdu flunssasta eli rakenteellisesta syystä?

Kyseessä voi olla toiminnallinen syy - eli suomeksi: äänenkäyttötapa ei ole tarkoituksenmukainen vaan rasittaa äänentuottoelimiä.


Suurimmassa osassa kohdalleni tulleista käheytyvistä äänistä kyseessä on juuri tämä. Epäekonominen äänenkäyttö, jolloin lihakset kurkulla ja rintakehällä kiristyvät, on suurin yksittäinen syy siihen, että ääni käheytyy ja väsyy.


Taustalla voi olla ihan pelkästään stressikuorma, joka vaikuttaa juuri niillä alueilla, missä äänentuotto tapahtuu.


Olet varmaan huomannut, mikäli olet kokenut joskus stressiä - vaikka positiivistakin - että alamme purra hampaita yhteen, kasvojen ja poskien lihakset jännittyvät, hengitys nousee kaulalle asti, tai unohdamme hengittää kokonaan, niska-hartiaseutu kiristyy…




Nämä on juuri niitä alueita, jotka haluamme vapaassa äänentuotossa pitää rentoina, jotta äänihuulilla on mahdollisuus toimia vapaasti - käheytymättä.


Hyvä uutinen on se, että tässä tapauksessa tilanne on hyvin nopeasti korjattavissa!

Toinen vinkki


Pienillä muutoksilla saat paljon aikaan.

Jo alkavan haukotuksen tunteen hakeminen rentouttaa kaulan, nielun ja kasvojen lihaksia.

Muutama pieni huokaus muistuttaa vapauttamaan hengityksen syvemmäksi, ja hartioiden tiputtaminen päästämään irti hartiaseudun jännitteistä.

Samoin hyvä yleinen fyysinen kunto auttaa ääntä toimimaan, sillä kuten mikä tahansa liikuntasuoritus, äänenkäyttö on lihastyötä.



Rento ryhdikkyys on toimivan äänen alfa ja omega, ja yksittäisistä menetelmistä VocalYoga on ollut itselleni (ja toki myös asiakkailleni) ihmeellinen.

Siitä huolimatta että olin laulanut pitkään - jo vuosikymmeniä, pystyin löytämään omaan ääneeni valtavasti tilaa, voimaa, ulottuvuutta ja sellaista kehollisuutta, mitä en ollut koskaan pystynyt aikaisemmin kokemaan.


Hengitys ja ääni voi lukkiutua kehon jännitteisiin niin emotionaalisten kuin fyysisten stressitilanteiden takia, ja tämä on normaalia elämän kiertokulkua. Haaste äänelle tulee, jos jännitteet jäävät osaksi totuttua toimintatapaa.


VocalYogan nerokkuus piilee siinä, kuinka oma ääni auttaa kehoa linjautumaan automaattisesti siihen, mitä sen tulisi olla silloin, kun käytetään ääntä.

Ja päinvastoin: kehollisen työskentelyn avulla ääni pääsee resonoimaan ääni-instrumentissasi - koko kehossa.


Nämä kaksi elementtiä on täysin toisiinsa limittyneitä: keho ja ääni.



VocalYogan avulla pääset kokemaan, kuinka nämä kaksi asiaa syvällisesti on yhteydessä toisiinsa, vaikka et olisi notkea, nuori, atleetti, nätti, joogi, superääniammattilainen - vaan ihan tavallinen äänenkäyttäjä!


Plus jos sinulla sattuu olemaan oma joogaharjoitus, saat twistattua harjoitusta pelkästään oman äänen avulla ihan uudenlaiseksi kokemukseksi.



Kolmas vinkki


Klikkaa itsellesi maksuton VocalYoga Intro-tunti, ja liity oppimaan monipuoliset kehon ja äänen harjoitteet Joogaa laululle -virtuaaliretriittiin (vaikka et osaisi edes laulaa!).


310 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki